Oulun kaupungin Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla 6.12.2024
Arvoisat sotasukupolven edustajat ja läheiset sekä muut kansalaisjuhlan vieraat
Arvot ja arvokeskustelu ovat tuttuja käsitteitä suurimmalle osalle suomalaisia.
Arvoja pohditaan ja arvokeskustelua käydään monissa yhteyksissä. Usein varsinkin
työhön ja sen kehittämiseen liittyvissä tilanteissa. Pohditaan työn ja toiminnan
arvopohjaa. Yritykset, kunnat ja yhteisöt hakevat myös usein imagollista lisäarvoa
arvojaan julkistamalla. Toimintastrategiat pyritään laatimaan sellaisiksi, että ne
kumpuaisivat tarkoin valituista, hyviksi koetuista arvoista.
Arvot määrittävät senkin mitä me yksilöihmisinä pidämme elämässämme tärkeänä
ja tavoittelemisen arvoisena. Arvot ohjaavat elämämme priorisointeja. Tekomme ja
valintamme heijastavat arvojamme. Asennoitumisemme toisiin ihmisiin kuvastaa
arvojamme. Suhtautuminen työtovereihin ja lähimmäisiin laajemminkin on
arvojemme määrittämää.
Yhteiskunnassa sen lainsäädäntö ja muut normit heijastavat yhteiskunnan sen
hetkistä arvomaailmaa. Monimuotoinen sosiaaliturva kuvastaa yhteiskunnan
tukiverkoston arvojärjestystä. Kun päätetään taloudellisten resurssien
kohdentamisesta ja jaosta, päätösten perusteet nousevat yleensä arvoista. Niissä
tilanteissa raha useinkin toimii valintojen ja ratkaisujen merkittävyyden mittarina.
Niin yhteisön kuin yksityisen ihmisenkin on hyvä aika ajoin pysähtyä miettimään,
mikä meille elämässä on arvokasta ja mikä taas vähemmän tärkeää. Asettuminen
kasvokkain oman arvopohjan kanssa kirkastaa niin tavoitteita kuin ihanteitakin.
Tällöin tärkeäksi koetut arvot saavat olla näyttämässä kasvamisen ja kehittymisen
suuntaa. Ne kertovat minkä olisi muututtava tai oltava toisin, jotta kehitystä
parempaan voisi tapahtua.
Vaikka arvokeskustelu tuntuu nykyisin saaneen entistä korostuneemman roolin, ei
pidä ajatella niin, että yhteisöjemme tai koko yhteiskuntamme elo tähän saakka olisi
ollut eettisesti huteraa tai arvoköyhää. Monessakin mielessä on yhteiskuntamme aina ollut selkeän arvotietoinen. Arvokeskustelu ja arvojen kunnioittaminen ei ole
ollut meille vierasta. Oikeastaan monet suomalaisuuden ytimeen vahvasti mielletyt
arvot olivat menneinä vuosikymmeninä jopa korostuneemmassa roolissa kuin
nykyisin. Ne ovat sitten vuosien ja ajan kuluessa haalistuneet. Suhtautumisessa
arvoihin on nähtävissä tietynlaista suhdannevaihtelua. Se mikä vaikeina
koettelemusten aikoina kannattelee kansakuntaa ja koetaan tärkeäksi, saattaa
parempien aikojen palatessa jäädä sivuun ja unohduksiin.
Olisiko meidän tämän päivän arvokeskustelussa syytä pohtia millä edellytyksillä
monet tiedossamme olevat arvot ja ihanteet voisivat konkretisoitua ja tulla
toimivaksi todellisuudeksi keskuudessamme. Niin että ne oikeasti olisivat läsnä ja
vaikuttamassa meidän arjessamme eivätkä jäisi pölyttymään arvoseminaarien
arkistoihin. Ydinkysymys tässä pohdinnassa lieneekin se, mille perustukselle
elämämme ja yhteiskuntamme arvotalo rakennetaan, jotta meillä jokaisella olisi
hyvä ja turvallinen elämä. Voisimme iloisin mielin tehdä työtä yhteisten päämäärien
hyväksi.
Erilaisten arvojen tärkeysjärjestyksen, merkityksen ja painoarvon punninta on
kuitenkin sekä yksilölle että yhteisölle jatkuva haaste. Pohdinta ei saisi lakata ja
urautua eikä jatkuvassa muutosten virrassa ole varaa jäädä paikoilleen.
Elinympäristössämme tapahtuu sellaisia muutoksia, jotka haastavat jatkuvaan
arvotyöskentelyyn. Yhdentynyt Eurooppa, globalisoitunut maailma, uudenlaiset
uhat ja epävarmuustekijät muistuttavat siitä nyt enemmän kuin koskaan. Kukapa
olisi muutama vuosi sitten osannut aavistaa esim. Venäjän hyökkäystä ja sotaa
Ukrainaa vastaan, maahamme lisääntynyttä pakolaisten virtaa ja sen mukanaan
tuomista haasteista. Tässäkin tilanteessa on suomalaista arvoajattelua ja
suhtautumista hädässä olevaan lähimmäiseen haastettu aivan konkreettisesti.
Onneksi auttamisen halua näyttää keskuudestamme vielä löytyvän. Konkreettisena
osoituksena tästä on ollut ihmisten halu lahjoittaa omastaan hätäapua pakolaisille.
Myös eri kansalaisjärjestöt ja seurakunnat ovat nopeasti organisoineet pakolaisten
auttamiseen suuntautuvaa vapaaehtoistoimintaa.
Joku on todennut itsenäisyydestä, että se on mukava sana ja asia. On mukavaa olla
itsenäinen, riippumaton muista. Itsenäinen tekee yhteistyötä toisten kanssa, mutta
pärjää tarvittaessa pitkänkin ajan omillaan. Itsenäisen ei tarvitse tehdä tiliä
tekemisistään kenellekään, ellei itse halua. Itsenäinen tekee omat ratkaisunsa
ottaen halutessaan mallia muilta.
Tähän olotilaan ovat aiemmat sukupolvet ja esi-isämme varmaan tahtoneet Suomea
johdattaa. Vaikka lainsäädännöllinen itsenäisyys on nykyisen EU-jäsenyyden myötä
merkittävästi vähentynyt, on se kuitenkin tapahtunut vapaaehtoisesti. Ja vaikka me
emme aineellisessa mielessä, mm. luonnonvarojen suhteen olekaan muista
riippumattomia, lienee edellä kuvattu itsenäisyyden kokeminen melko osuvasti
suomalaisia tuntoja myötäilevä. Toivottavasti Te, hyvät kuulijat, koette tänään
samoin. Vastuullisen itsemääräämisoikeuden ja riittävän liikkumatilan kokeminen
omassa olossamme on tärkeää meille sekä yksilöihmisinä että kansakuntana.
Itsenäinen, omiin vapaisiin päätöksiin pohjautuva sitoutuminen on parasta
sitoutumista. Tällaisessa sitoutumisessa me suomalaiset olemme aina olleet parasta
A-luokkaa.
Suomi on saanut olla itsenäinen jo 107 vuotta. Itsenäisyyden kunniaksi järjestetään
Itsenäisyyspäivänä eri muotoisia juhlallisuuksia, niin kuin tämä perinteinen Oulun
kaupungin järjestämä Itsenäisyyspäivän kansalaisjuhla. On todella hienoa, että
itsenäisyyden aikaa on saanut jatkua jo noin kauan. Kiitollisena ja arvostaen
osallistun eri juhlallisuuksiin. En soisi kenenkään meistä unohtavan, kuinka kalliin
hinnan sodanaikainen sukupolvi itsenäisyydestä maksoi. Sotiemme veteraanit ovat
suurimmaksi osaksi poistuneet keskuudestamme. Sankarivainajien muistoa
kunnioittaen järjestetään sankarihaudoilla seppeleiden lasku- ja hartaustilaisuuksia.
Sodassa taistelleiden tärkeimpiä arvoja oli ”kaveria ei jätetä”. Se on arvokas perintö
myös nykyisille ja tuleville polville.
Vuoden kääntyessä viimeisille viikoilleen ja adventin aikaan on ajankohtaista
muistaa kaksi varsin keskeistä arvoa. Molemmat arvot ovat kautta vuosikymmenten
olleet suomalaisuuden kantavia voimia ja kansamme voimanlähteitä. Molempia
näitä arvoja todennetaan kynttilällä ja tulen liekillä. Itsenäisyyspäivänä sytytetään
kynttilä vapaudelle ja adventtisunnuntaisin sytytetään kynttilä kertomaan joulun
Herran odotuksesta. Molemmat kynttiläsymbolit ilmentävät arvoja, jotka viitoittavat
tietä ihmisarvoiseen, hyvään ja turvalliseen elämään.
Puheeni lopuksi haluan lainata kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin
virteen 577 sisällyttämää rukousta
”Sun kätes, Herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana.
Oi Herra, käy sä siunaamaan nää rannat rakkaan synnyinmaan.
Suo aina rauha suloinen ja estä sota verinen”.
Oulun kaupungin ja omasta puolestani tahdon toivottaa teille arvoisat juhlavieraat
hyvää itsenäisyyspäivää ja rauhaisaa adventin aikaa.